Rauhalla ei loppua -levy

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Rauhalla ei loppua -levyn kansiTilaa levy itsellesi tai lahjaksi

Hinta: 20 euroa (sis. Toimituskulut ja postiennakkomaksun)

Lähetä tilauksesi lomakkeella

Levy julkaistiin 13.3.2010.

Tilaa levy!

 

"Säveltäjä Mikael Nybergin kuolemasta tuli 11.1.2010 kuluneeksi 70 vuotta.

Monet hänen lauluistaan, kuten ”Oi Herra jos mä matkamies maan”, ”Ken on luonut sinitaivaan”, ”Paimenpoika”, ”Tuolla keinuu pieni pursi”, ”Mä olen niin pienoinen”, ovat kuuluneet jo sukupolvien ajan keskeiseen hengellisen musiikin ja lastenlaulujen joukkoon. Useat hänen sävellyksistään ovat löytäneet myös tiensä eri tallenteille.

Ajatus saada aikaan levy, jossa olisi kattava läpileikkaus näistä kappaleista, syntyi noin vuosi sitten, kun löysin suuren määrän Mikael Nybergin käsikirjoituksia, tutkiessani vanhempieni jäämistöä.

Viime kevään aikana otin yhteyttä sopraano Mervi Sipola- Maliniemeen, baritoni Veijo Vänttiseen, sekä sellisti Helena Paavolaan, joiden kaikkien kanssa olin jo aiemmin työskennellyt useissa eri tuotannoissa. Kirjoitin puhtaaksi tarvittavat nuotit ja äänitysaikataulu suunniteltiin.Mukaan rahoitukseen saatiin Jamilahden kansanopiston toveriyhdistys, olihan Mikael Nyberg aikoinaan kyseisen opiston pitkäaikainen johtaja.

Valitsimme taiteilijoiden kanssa säveltäjän mittavasta tuotannosta lähinnä yksin- ja lastenlauluja, jotka mielestämme ovat hänen ominta alaansa. Levy äänitettiin osin Luhangassa, osin Helsingissä, loppukesän kauneimpina päivinä. Kaikki 23 alun perin valittua kappaletta päätettiinkin sitten ottaa mukaan. Levy julkaistaan Haminassa, Jamilahden kansanopistolla 13.3.2010, olevien Toveripäivien yhteydessä."

Mikki Nuorivaara, Mikael Nybergin pojanpoika.

MIKAEL NYBERG - elämämäkerran tiivistelmä

Berndt Mikael Nyberg S 7.2.1871 Helsinki, K 11.1.1940 Äänekoski. 1. puoliso 1894 - 1905 Ida Elisabeth Leinberg, 2. puoliso 1906 - 1940 Esther Irene Leinberg. Lapset Elsi-Maj Nyberg, Aina Sylvia Nyberg, Zachris Enzio Mikael (Nuorivaara), Lilli-Ann Elisabet (Nuorivaara), Kaj Berndt Gabriel (Nuorivaara).

Berndt Mikael Nyberg syntyi Helsingissä vuonna 1871 lehtori Berndt Nybergin ja hänen vaimonsa Aina Sofia o.s. Topeliuksen vanhimpana poikana. Isänsä puolelta Mikael kuului samaan musikaaliseen sukuun kuin mm. maailmankuulu suomalainen oopperalaulaja Johanna von Schoultz.  Äidinisälleen Zachris Topeliukselle, jonka omat pojat olivat kuolleet jo varhaislapsuudessa, tyttärenpoika oli "rakkain nuorukainen Suomen nuorison joukossa".

Topeliukselta Mikael Nyberg peri sekä uskonnollisen herkkyyden että kirjalliset taipumukset. Hän runoili runsaasti laulutekstejä sekä suomeksi että ruotsiksi. Myös musikaalinen lahjakkuus ilmeni jo varhain. Vuonna 1892 tuolloin 21-vuotias nuorukainen kirjoitti ja sävelsi vanhemmilleen hopeahääpäiväksi laulun  On ihanata ylistää sinua, Jumalamme. Hilja Haahden suomentamana se otettiin Hengellisten laulujen ja virsien kokoelmaan ja lopulta myös suomenkieliseen virsikirjaan.

Nuorena ylioppilaana Mikael Nyberg keräsi serkkunsa Ilmari Krohnin kanssa sekä maallisia että hengellisiä kansansävelmiä Keski-Suomesta ja Lounais-Suomesta. Valmistuttuaan 1893 Helsingin musiikkiopistosta ja suoritettuaan kasvatusopin tutkinnon Nyberg toimi Oulussa tuomiokirkon urkurina sekä eri koulujen laulunopettajana. Opetettuaan pari vuotta Rauman seminaarissa laulua ja soittoa hän siirtyi Sortavalaan, jonka seminaarin musiikin lehtorina hän toimi vuosina 1898 - 1917.

Sortavalaan Nyberg perusti vuonna 1898 Hengellisen kuoron. Se esitti hänen johdollaan laajojakin teoksia kuten Felix Mendelssohnin oratorion Elias ja Joseph Haydnin Luomisen, joiden tekstit hän itse oli suomentanut.  Nyberg oli taitava ja arvostettu musiikkipedagogi ja julkaisi lukuisia oppikirjoja ja laulukokoelmia. Sortavalan vuosinaan Mikael Nyberg toimi aktiivisesti myös Karjalan Evankelisessa Seurassa. Sen tilaisuuksissa saivat ensiesityksensä mm. Nybergin yksinlaulut  Rauhalla ei loppua ja Ristin juurella.

Mikael Nybergin laajaan sävellystuotantoon kuuluu koraalialkusoittojen, soitinsävellysten ja lukuisten sovitusten lisäksi viisi kantaattia ja noin 130 kuoro- ja yhteislaulua  (mm. Ken on luonut sinitaivaan ja Oi Herra, jos mä matkamies maan). Lisäksi Nyberg on säveltänyt noin 100 yksinlaulua ja duettoa sekä suuren joukon rakastettuja lastenlauluja ( mm. Mä olen niin pienoinen ja Lasse liten). Klassikkoja ovat myös Paimenpoika (Jäi toiset aamulla nukkumaan) sekä Pikku Inkerin laulu (Tiu, tau, tilhi).

Vuonna 1917 Mikael Nyberg joutui luopumaan heikentyneen terveytensä vuoksi seminaarin lehtorin virasta. Parin lepovuoden jälkeen hän palasi kuitenkin rakastamaansa opetustyöhön ja toimi kuolemaansa saakka Raja-Karjalan, sittemmin Jamilahden kristillisen kansanopiston johtajana. Mikael Nyberg kuoli vuonna 1940 evakkomatkalla Äänekoskella. Sotatilasta huolimatta hänet haudattiin Sortavalaan.

Kirsti Manninen, FT

Lähteet:

  • Lappalainen Seija: Nyberg, Mikael,  
  • Pajamo Reijo FT : Mikael Nyberg (1871 - 1940)
  • Suomen kansallisbiografia
Addthis